Poimitut muistot

32 Wärtsilä-vuoteni aikana Wärtsilää/Metraa/jälleen Wärtsilää on johtanut kuusi eri konsernijohtajaa, joista viisi on ollut suoria esimiehiäni: Pekka Laine 1989, Ole Johansson 2000-2011, Björn Rosengren 2011-2015, Jaakko Eskola 2015-2021 ja helmikuusta 2021 Håkan Agnevall, jonka kanssa oli jo syksystä 2020 alkaen johdantokausi Wärtsilään.
Hà Nôin tunnelmaa Maa oli toipumassa sodasta ja oli suljettu ulkopuolisilta. Ei yhtään jenkkiä, turistia, TVtä, ei Coca-Colaa. Ensi vaikutelmani oli positiivinen. Ihmiset olivat määrätietoisia, tarmokkaita ja työteliäitä. Ja varsin suorapuheisia.
Nuorena tutkimusinsinöörinä teknisessä huollossa olin saanut ohjeen pitää passi kunnossa. Olin muuten käsittääkseni ensimmäinen vauriotutkimusinsinööri, koska aiheeseen liittyvissä seminaareissa olin muutaman alkuvuoden ainut osanottaja teollisuudesta. Siinäkin Wärtsilä oli edelläkävijä.
Johtokunnan puheenjohtajan, ministeri Tankmar Hornin, aloitteesta yhtiö lähetti henkilöstön edustajat perehtymään aikansa johtavan teollisuusmaan Japanin teollisuuden työskentelytapoihin . Teimme loppuvuodesta 1979 parin viikon ”tuottavuus- ja laatumatkan” Japaniin.
Viimeisimmät

Noin kymmenvuotiaana olin vakuuttunut, että ammattini tulevaisuudessa olisi arkeologi, mieluiten egyptologi. Olin lukenut innokkaasti kaiken mahdollisen saatavilla olevan Kuninkaiden Laaksosta, Thebasta, faarao Tutankhamonista ja haudan löytäjistä Howard Carterista ja lordi Carnarvonista, ja haudanryöstäjien jännittävistä
Hà Nôin tunnelmaa Maa oli toipumassa sodasta ja oli suljettu ulkopuolisilta. Ei yhtään jenkkiä, turistia, TVtä, ei Coca-Colaa. Ensi vaikutelmani oli positiivinen. Ihmiset olivat määrätietoisia, tarmokkaita ja työteliäitä. Ja varsin suorapuheisia. Erilaisia kuin muissa
Nuorena tutkimusinsinöörinä teknisessä huollossa olin saanut ohjeen pitää passi kunnossa. Olin muuten käsittääkseni ensimmäinen vauriotutkimusinsinööri, koska aiheeseen liittyvissä seminaareissa olin muutaman alkuvuoden ainut osanottaja teollisuudesta. Siinäkin Wärtsilä oli edelläkävijä. Niinpä eräänä helmikuun aamuna 1985
Johtokunnan puheenjohtajan, ministeri Tankmar Hornin, aloitteesta yhtiö lähetti henkilöstön edustajat perehtymään aikansa johtavan teollisuusmaan Japanin teollisuuden työskentelytapoihin . Teimme loppuvuodesta 1979 parin viikon ”tuottavuus- ja laatumatkan” Japaniin. Mukana oli edustajia kaikista yksiköistä niin konttori-
Tehtäväni oli keskushallinnon puitteissa scoutata markkinoita Karibialla ja Väli-Amerikassa, jotta silloinen Wärtsilä Diesel keskittyisi tiettyihin alueen maihin.
Kun siirryin Uudestakaupungista Wärtsilä Helsingin telakalle 2.5.1956, sanottiin telakkaa Suomen suurimmaksi “nyrkkipajaksi”. Eli hyvin alkeelliseksi. Minun tehtävänäni oli perustaa telakalle työsuunnittelu- ja urakkakonttori.
Kun Pekka Laine tuli konsernijohtoon, olin pääluottamusmiehenä Wärtsilä Dieselin Turun tehtaalla. Vuonna 1967 olin aloittanut Wärtsilässä sorvarina ja koneistajana, vuonna 1972 joutunut puolivahingossa osaston luottamusmieheksi, pääluottamusmieheksi vuonna 1984, ja sillä tiellä olin sitten vuoteen 1998 asti.
Elettiin vuotta 1978, kun Wärtsilä ja Valtionrautatiet tekivät sopimuksen yhteistyöstä. VR oli vähän kuin valtio valtiossa, ja sen koneosasto touhusi aika itsenäisesti kaluston kanssa.
Vuonna 1983 oltiin murroksen kynnyksellä. Suomen BKT oli kovassa kasvussa ja maastamme ryhdyttiin puhumaan ”Pohjolan Japanina”. Teknologiassa otettiin pieniä, mutta merkittäviä askelia. Yhdysvaltain sotilaallista tutkimusta varten perustetusta ARPA-tietoverkosta lasketaan internetin synty alkaneeksi.