Nuorena tutkimusinsinöörinä teknisessä huollossa olin saanut ohjeen pitää passi kunnossa. Olin muuten käsittääkseni ensimmäinen vauriotutkimusinsinööri, koska aiheeseen liittyvissä seminaareissa olin muutaman alkuvuoden ainut osanottaja teollisuudesta. Siinäkin Wärtsilä oli edelläkävijä.

Niinpä eräänä helmikuun aamuna 1985 Grand Old xx tuli luokseni ja kysyi onko passini voimassa. Vastasin sen olevan, kuten olet ohjeistanut. Sitten hän kysyi missä se on, sanoin kotona. X sanoi miksi, kun sinun pitää lähteä niin pian kuin suinkin Intiaan siellä on kiertokanki ja … tullut ulos moottorista, käy heti hakemassa se ja vie matkatoimistoon viisumia varten, sihteeri tilaa sinulle ajan terveyskeskukseen tarvittavia rokotuksia varten.

Kävin hakemassa ja samalla pikaisesti heitin jo muutaman t-paidan, alushousuja ja sukkia pussiin. Vein passin matkatoimistoon ja pyysin hankkimaan lentoliput huomisaamuksi Mangaloreen ja viisumin Intiaan. Siellä sanottiin, että ei onnistu; turistiviisumin haku kestää 3 viikkoa ja businessviisumi viikon. Sanoin että minun täytyy lähteä huomen aamulla tai niin pian kuin lentoja löytyy. No lennot löytyivät seuraavan aamun lähtöön ja passini lähti DHL:llä saman tien Helsinkiin Intian suurlähetystöön.

Lääkäriin menin (lääkärin) ruokatauolla ja hän kysyi mihin olin menossa – no Etelä-Intiaan. Lääkäri kysyi milloin – sanoin huomen aamulla. EI ONNISTU, malariatablettien otto pitää aloittaa 3 viikkoa ennen matkaa samoin kuin xx kaksiosaisen rokotteen ensimmäinen osa. Ja sitten tarvitsee vielä keltakuumeen rokotteen. Sanoin että laita nyt ne kaikki vaan kerralla niin pääsen lähtemään. Lääkäri hoki koko ajan että ei-ei-ei tämä ei mene oikein. ”Onneksi” häneltä löytyi malariatablettikin varastosta joten senkin aloitin saman tien.

Sitten alkoi Suomijärven kylän poikaa jännitämään, olin käynyt vain Ruotsissa ja Norjassa ennen Mangaloren matkaa. Lipuista näin, että lennot olivat Frankfurtin ja Bombayn kautta. Tiesin, että Frankfurt oli Euroopan vilkkain kenttä, mutta Bombayn ajattelin olevan jokin takapajulan hiekkakenttä.

Pyjamakoneella aamulla Helsinkiin ja taksilla Intian suurlähetystöön, joka  aukesi vasta klo 10. Passini oli aulan vastaanottotiskillä, josta se pyynnöstäni lähti johonkin… ja tuli vartin päästä yhden sivun kokoisen viisumileiman ja parin muun leiman kanssa. Frankfurtin kenttä oli Suomijärven kylän pojalle Valtava, mutta vaihtoaikaa oli onneksi 3-4 tuntia että ehdin löytää Bombayn portin. Näin elämäni ekaa kertaa luonnossa Jumbon, itse asiassa jopa seitsemän!!

Sitten koneeseen ja toki business-luokkaan, olin kuullut ”isoilta pojilta” ja näinhän sen jo lipustakin. Eli olin sonnustautunut pikkutakkiin ja teryleeneihin – kasvatukseni mukaisesti. Lähtö Frankfurtista oli n 17:00 ja kone oli JUMBO – jeahhh!, mutta sen ekassa kerroksessa. Luftwaffella taisi silloin eka luokka olla 2. kerroksessa. Sain drinkin ennen lähtöä (vau) ja ruoan ja päälle otin kaksi drinkkiä, että nukahtaisin koska saapuisimme aamuyöstä Bombayhin. Nukahdin ja reilun tunnin kuluttua kuului pahaenteinen pling-pling-plong ”this is captain speaking, we are above Afghanistan and we have to put down flight height (“Ounou, what in hell (Sovjet Union has occupied Afghanistan and now they are bombing us” I think) due to storm in front of us. En tuntenut mitään koneen erikoista liikettä, siis ilmakuoppia, mutta pelästyin niin että yöunet kyllä jäi siihen.

Saapuessamme Bombayhin tätä maalaispoikaa sivistettiin oikein ”ojakauhalla”, lentokentällä oli noin 20 jumboa parkissa ja Concorde rullasi just (minusta) kiitoradalle päin (se oli ainut kerta kun olen nähnyt Concorden liikkeessä). Oho!!! Ja kun astuimme koneesta ulos se kostea, lämmin ilma oli vähän liikaa helmikuun pakkasista Vaasasta lähteneelle. Lentokentällä piti mennä vessaan vaihtamaan pelkkä t-paita päälle.

Siirtyminen kansainväliseltä kentältä kotimaan lentojen kentälle oli seuraava shokki. Kentän ulkopuolella oli noin 1,5x15km2 kokoinen slummialue, jossa ihmiset asuivat pelti- tai savimajoissa ja joilla köyhimmillä oli vain säkkikankainen lannevaate!! Huhuh!

Mangaloreen laskutuminen oli oma jännityksen paikka (myöhemmin tajuttuna), kenttä on tehty vuoren laelle ja sen kiitorata alkaa ja päättyy vuoren reuunalle ja sinne lennettiin vain tietyllä Boeingin suihkukoneella.

Perillä melko helposti löysin syyn, huonosti hoidettu voiteluöljyn käsittely. Eli kiertokangen laakeri oli kulunut muistaakseni noin 5000 käyttötunnissa.

Sain kutsun lannoitetehtaan johtajan luo, joka aloitti keskustelun työntämällä allekirjoitettavakseni paperin jossa Wärtsilä lupautuu korjaamaan moottorin ja maksaa 1’000’000$ seurausvahinkoja (tuotantotappioita). Sanoin, etten voi sitä allekirjoittaa, kun syy on moottorin huono ylläpito ja vaikka sen allekirjoittaisin, sillä ei ole merkitystä, koska valtuuteni ei riitä tuohon summaan. Mutta Wärtsilästäkään ei kukaan tule sitä allekirjoittamaan (kuten minulle oli jo opetettu, ettei seurausvahinkojen korvaus kuulu W.n sopimuksiin). Teet juotiin ja sanoin, että voivat lähettää sen huollon johtajalle Stenille, mutta hänkään ei sitä allekirjoita. Jälkeenpäin kuulin että varaosia oli luvattu 500’000mk:lla kun ostavat lisää moottoreita muistaakseni alkuperäisen viiden lisäksi. (tämähän on toteutunut ja noin kymmenen uutta moottoria on myyty asiakkaalle).

Pieni detalji vielä, olin tuolloin 1,5v pojan isä ja soitto kotiin tapahtui niin, että tilasin puhelun aamulla töihin lähtiessä ja kun tulin töistä n 12 tuntia myöhemmin, puhelin soi huoneessani ja vaimoni kertoi, ettei aikaisemmin oltu soitettu. Puhelu oli vielä tuolloin käsivälitteinen Intiasta ja minuutin välein kysyttiin ”vieläkö puhutaan”, siis puhelua kuunneltiin.

Heikki Laurikainen

Manager (kertomuksen aikaan (vaurio)tutkimusinsinööri)

TS / 5,5v (vaurio)tutkimusinsinöörinä -84 -89 TS / (Vaurio)tutkimuspäällikkö -02 -14 TS / komponenttiexperttien (syl kansi + voimakompot) -14 ->

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.