”Kun Pekka Laine tuli konsernijohtoon, olin pääluottamusmiehenä Wärtsilä Dieselin Turun tehtaalla. Vuonna 1967 olin aloittanut Wärtsilässä sorvarina ja koneistajana, vuonna 1972 joutunut puolivahingossa osaston luottamusmieheksi, pääluottamusmieheksi vuonna 1984, ja sillä tiellä olin sitten vuoteen 1998 asti.

Diesel oli vuonna 1984 erotettu telakasta ja 1986 oli ruvettu puhumaan irtisanomisista. Pekalla oli aika kova maine saneeraajana ja siksi oltiin vähän peloissaan.

Olin työvaliokunnassa työntekijöiden edustajana. Pekka kutsui valiokunnan koolle ja halusi näyttää filmin. Se oli tehty esittelemään häntä ja hänen näkemyksiään yhtiön tilasta ja tulevaisuudesta. Filmissä Pekka istui kannon nokassa metsässä Wärtsilän syntysijoilla, hihat käärittyinä ja jutusteli jätkän oloisena konsernin johtamisesta. Hyttysiä oli paljon ja niitä hän läiski käsillään.

Kun filmi oli nähty, Pekka kysyi mielipiteitä. Hiljaisuus laskeutui ja kun kukaan ei puhunut, niin minä tapani mukaan sen sitten tein. Sanoin, että filmiä ei pitäisi henkilöstöryhmille esittää – kun kerran on samaan aikaan puhetta irtisanomisista ja lomautuksista. Minulle tuli tunne, että joka kerta kun hyttysen tapat, niin siinä menee sata työntekijää.

Pekka ei virkkanut mitään. Mutta kun hän jonkin ajan kuluttua tuli tutustumaan Turkuun, niin hän totesi, että kuule, olit oikeassa, sitä filmiä ei näytetä. Tehtaanjohtaja ihmetteli sivussa, että mitä se Seppo on taas juoninut.

Joskus 2000-luvun alussa oli sitten tilaisuus, jossa jutustelua oli muun muassa entisistä johtajista. Ole Johansson oli silloin Wärtsilän johdossa ja kerroin tarinan hänelle. Ole siihen tokaisi, että sinäkö perkele sen filmin hyllytit! Oikein säikähdin. Ole sanoi, että hän oli järjestänyt kaiken. Pekka oli lennätetty lentokoneella paikalle ja takaisin. Oli rahdattu kuvaajat ja muut metsään – ja sitten sitä filmiä ei edes näytetty!

Se filmiepisodi ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta, kun Pekan kanssa kohtasimme. Helsingissä olimme jo tavanneet, heti kun hänet oli nimitetty. Olin ottanut miehestä selvää. Pyysin tilaisuudessa puheenvuoron ja totesin, että nyt on johdossa mies, joka luottaa yhtiöön yhtä paljon kuin minä. Minulla on yksi yhtiön osake ja Pekalla on kymmenen – ja Pekalla kymmenkertainen palkka. Naurunremakkahan siitä syntyi. Tauolla Pekka sitten tuli sanomaan, että se kymmenen osaketta oli pienin määrä minkä sai ostaa. Viimeinen tapaamisemme oli telakan konkurssin jälkeen. Menin Pekan kanssa juttelemaan ja kysyin, että kai luottamusmiehille läksiäiset järjestetään. Voin hoitaa. Pekka sanoi, että järjestä vaan ja lähetä lasku konsernihallintoon. Ari Valjakka, joka oli silloin henkilöstöjohtajana tuli paikalle ja kysyi, että mitäs täällä. Ja suuttui niin pirusti, kun kuuli läksiäisistä. Mitään sellaisia ei järjestetä! Pekka totesi hänelle rauhallisesti, että asia on Sepon kanssa sovittu.”

Seppo Leino

Seppo Leino

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.