Kun siirryin Uudestakaupungista Wärtsilä Helsingin telakalle 2.5.1956, sanottiin telakkaa Suomen suurimmaksi “nyrkkipajaksi”. Eli hyvin alkeelliseksi. Minun tehtävänäni oli perustaa telakalle työsuunnittelu- ja urakkakonttori.

Tehtävä oli sama kuin Uudenkaupungin Telakalla, mutta noin viisi kertaa suuremmassa ja monipuolisemmassa yrityksessä. Olin silloin 29-vuotias ja omasta mielestäni tiesin kaikki työhön liittyvät asiat.

Esittelykierroksella sain suoraan kuulla varastopäälliköltä, että on sitä hommaa paremmatkin yrittäneet ja epäonnistuneet. Kuten sanoin, itsevarmuutta oli, ja onnistuin tehtävässäni. Sain myös tehtäväksi lisätyövoiman hankinnan eli vuokramiehiä telakalle. Sen lisäksi sain työsuhdeasiat eli neuvottelut urakkariidoista ja yleensä työehtosopimuksen tulkinnasta. Kaikki yhteydet työntekijöiden kanssa. Telakkahan oli lakkoherkkä työpaikka, joten töitä kyllä riitti.

Tauno (Tane) Autio

Silloin kun menin telakalle, siellä tehtiin proomuja Neuvostoliittoon, ja levyt yhdistettiin niittaamalla, mistä seurasi kauhea pauke. Sitten valmistettiin Suomen ensimmäiset autolautat Candia ja Nordea. Sen jälkeen Finhansa, joka paloi kesken valmistuksen laiturissa. Tämän vakuutuskorvaukset tulivat myös hoidettavikseni. Se meni kai hyvin, koska sain telakan johtajalta Landmannilta palkkioksi kuusi viskilasia, joissa on erikokoisia sikoja kyljessä viskin määrän mittarina. Finhansan valmistuskyltin, ison messinkilaatan, sain telakkalaisilta kun jäin eläkkeelle. Kyltti on mökillä grillitalon seinässä.

Alaisiini kuuluivat urakkahinnoittelijat, työnsuunnittelijat, konttorihenkilökuntaa ja ns. tuntikirjurit. Enimmillään noin 80 henkilöä. Niittaus laivanrakennuksessa jäi vähin erin pois ja sen tilalle tuli hitsaus. Laivat myös muuttuivat, ja alettiin rakentaa risteilyaluksia. Ensimmäiset olivat norjalaiselle varustamolle. Niitä oli kuuden kappaleen sarja. Tästä sai alkunsa Wärtsilän risteilylaivojen rakentaminen.

Yrjö Salminen oli järjestänyt minulle ensimmäisen työpaikan Valkosta. Hietalahden telakka tarvitsi hitsaustyönjohtajaa. Silloin mieleeni tuli Yrjö-ystäväni. Sain puhuttua heidät ympäri, ja Yrjö tuli telakalle hitsaustyönjohtajaksi. Hänen Regina-vaimonsa otin alaisekseni tuntikirjuriksi. Asunto järjestyi telakan vierestä Munkkisaarenkadulta.

Tuli mieleeni erään risteilyaluksen tiimoilta: olin kesälomalla Jaalan mökillä, kun eräänä kauniina kesäpäivänä lähdin moottoriveneellä kauppaan. Vastaan tuli soutuveneellä kesämökkinaapurin rouva Kaarina Aalto telakan autonkuljettajan kanssa ja sanoi, että heti Helsinkiin telakalle sillä putkimiehet uhkaavat lakolla, ja juuri pitäisi olla risteilyaluksen luovutus. Oli tullut tilanne, jossa luovutettavan laivan putkistossa oli havaittu vuotoja ja kaikki putkiliittimet piti vaihtaa. Putkimiehet totesivat tässä hyvän kohdan vaatia lisää palkkaa. Selvennykseksi siihen, miksi naapurin rouva oli autonkuljettajan mukana oli se, että hän oli alaisenani tuntikirjurina telakalla ja ainoa, joka osasi mökille. Ei ollut silloin kännyköitä eikä saaressa puhelimia, viesti kulki vain näin. Lähdimme kaupalle soittamaan, että tulen seuraavana aamuna, vaikka käsky oli tulla heti. Menin telakalle ja selvitin tilanteen. Risteilijä luovutettiin ajallaan. Olin telakalla yhteensä 15 vuotta. Siihen aikaan mahtui vaikka mitä.

Työsuhdepäällikkö

Keväällä 1971 telakan silloinen johtaja Erik Holmström pyysi minut luokseen ja kertoi siirtyvänsä pääkonttoriin Wärtsilän teknilliseksi johtajaksi ja kysyi, voisinko tulla mukana. Tehtävänä olisi hoitaa keskitetysti koko Wärtsilän työsuhdeasioita. Tehtaita oli silloin 21 yksikköä ja työntekijöitä yli 22.000. Olin valmis kuin melperi sotaan, mutta ehtona oli, että hankin tilalleni henkilön hoitamaan telakan asioita. Lehteen ilmoitus, ja pari sopivaa valittiin haastatteluun. Valinnasta olin eri mieltä johdon kanssa. Sain kuitenkin tahtoni läpi, ja valituksi tuli insinööri Pekka Laitinen. Valinta oli oikeaan osunut. Hänestä tuli myöhemmin telakan henkilöstöpäällikkö. Näin päättyi tehtäväni Helsingin telakalla.

Siirryin 2.5.1971 Wärtsilän pääkonttoriin Sörnäisten rantatielle Hakaniemeen. Sain komean huoneen ja Holmströmin kanssa yhteisen sihteerin nimeltään Maija Perälä. Ongelmaksi tuli, mikä nimeksi eli titteliksi uuteen tehtävään. Samanlaista tehtävää ei ollut vielä olemassa missään. Asiasta neuvoteltiin myös Metallin työnantajaliiton kanssa ja päädyttiin titteliin työsuhdepäällikkö. Olin ensimmäinen työsuhdepäällikkö Suomessa. Tämän jälkeen useat yritykset perustivat vastaavia virkoja. Tehtävänä oli keskitetysti ohjata työsuhdeasioita Wärtsilän kaikkien tehtaiden kesken. Tehtaiden oli valittava itselleen työsuhdeasioista vastaava henkilö, jonka kanssa pidin yhteyttä. Kävin tutustumassa kaikkiin tehtaisiin ja neuvottelemassa suunnitelmistani. Pidin yhteyttä työnantajaliittoon ja kuuluin Wärtsilän edustajana moniin neuvottelukuntiin Wärtsilän ulkopuolella.

Wärtsilän telakat ja tehtaat

Työsuhdepäällikön tehtävissä ollessani Wärtsilä oli suuri työnantaja. Kerron tässä tehtaat joissa jouduin tehtäväni puolesta käymään. Nämä eivät ole koko- eikä muussakaan järjestyksessä.  Uusi-Wärtsilä oli Venäjän rajan lähellä oleva rautatehdas joka valoi teräsaihioita Taalintehtaan käyttöön. Sitten oli Turun telakka, Pernon telakka, Helsingin telakka, telakoille hyttimoduleita valmistava Piikkiön tehdas, Kotkan telakka ja konepaja, Vaasan dieseltehdas, Turun dieseltehdas, Pietarsaaren konepaja, Joensuun lukkotehdas, Björkbodan lukkotehdas, Taalintehdas, Kone ja Silta Helsinki, Järvenpään konepaja, Järvenpään emalitehdas, Cimcorp Ulvila, Navire Parainen, Arabia porsliini, Tammisaaren porsliini, Turun porsliini, Nuutajärven lasitehdas. Nämä telakat ja tehtaat olivat silloin 1971 ja osa sen jälkeen.

Yhteistoiminta Wärtsilässä

Yhteistoimintalakia ei vielä ollut olemassa. Johtaja Holmström painotti, että sellainen laki vielä tulee, ja Wärtsilän on valmistauduttava jo ennakolta yhteistyöhön henkilöstön kanssa. Perustinkin kaikkien eri henkilöstöryhmien kanssa neuvottelukunnat, joiden kanssa kävin neuvotteluja kerran vuodessa. Nämä ryhmät olivat ylemmät toimihenkilöt, tekniset toimihenkilöt, teollisuustoimihenkilöt sekä työntekijöiden pääluottamusmiehet. Tämä yhteistyö oli onnistunutta. Yhteistyökokoukset pidettiin keskushallinnon tiloissa ja illalla mentiin ravintolaan syömään ja juomaan. Kerran mukana pääluottamusmiesten kanssa oli ravintola Vanhassa Maestrossa myös Wärtsilän pääjohtaja Tankmar Horn. Oli naistentanssit, ja hän tykkäsi kovin. Naiset haki tanssiin ja Tankmar tanssi.

Jos jollain tehtaalla oli vaikeita erimielisyyksiä, kävin niitäkin selvittämässä. Muun muassa kun Cimcorp Oy ostettiin, oli erimielisyyttä sairauskassan perustamisesta. Toinen muistissa oleva tapaus oli Naviren oston yhteydessä. Heillä oli kuukausipalkka, joka tuli neuvotella tuntipalkaksi. Molemmat tuli hoidettua. Kerran jouduin myös selvittämään tasa-arvolakiin liittyviä asioita Turun dieseltehtaalla tasa-arvovaltuutettu Nikulan kanssa. Osa pääkonttorin henkilökunnasta kuului alaisuuteeni. Esimerkiksi ruokala, vahtimestarit, autonkuljettajat, huoltomiehet, kopiokoneet ja eläkeläiset. Samaten hoidin Vääräkosken lomapaikkaa Tohmajärvellä. Yhteydet Metallityöväen liittoon olivat moitteettomat. Sieltä tuli henkilökohtaisia tuttavuuksia, jotka auttoivat asioiden hoidossa. Yhteyttä eri tehtaisiin pidin työsuhdetiedotteiden avulla.

Yhteinen koulutus

Saadakseni työehtosopimuksen ja työlainsäädännön tulkinnat osapuolien välillä samanlaisiksi, jolloin vältettäisiin erimielisyyksiä, kirjoitin työehtosopimuskurssin, jota eri henkilöstöryhmät voivat opiskella yhtäaikaa samalla kurssilla. Siellä oli mukana osastoinsinöörit, työnjohtajat ja luottamusmiehet. Itse vedin Wärtsilän piirissä kymmeniä kursseja eri tehtaissa. Tämäkin oli uutta teollisuudessa. Yleensä työnantaja koulutti vain toimihenkilöitä, ja työntekijät saivat koulutusta ammattiosaston kautta. Tämä järjestämäni koulutus sai täyden hyväksynnän ammattiyhdistyksiltä.Myöhemmin kurssi myytiin Metallin Työnantajaliittoon. Eläkkeelle jäätyäni myin kurssia Työnantajaliiton tiloissa eri yrityksille ympäri Suomea puhelinmyyntinä. Pyydettäessä kävin pitämässä kurssin eri yrityksissä.

Wärtsilä-lehti

Wärtsilässä oli oma aikakauslehden muotoinen Wärtsilä-lehti, joka ilmestyi muutamia kertoja vuodessa. Kun Kari Tuomisaari oli Wärtsilän tiedotuspäällikkönä, hän pyysi että alkaisin pitää omaa palstaa ja kirjoittaisin joka lehteen ajankohtaista asiaa käsittelevän jutun. Kari Tuomisaari tuli Wärtsilän tiedotuspäälliköksi samana päivänä kun minä siirryin pääkonttoriin. Ensimmäisiin juttuihin tuli kuvani, jossa istuin kirjoituspöydän takana valkoinen kyyhkynen olkapäälläni. Kyyhkynen lainattiin joltakin taikurilta. Kaikkiaan kirjoitin 104 juttua yleensä työsuhde- ja henkilöstöasioita koskien. Jutut olivat luettuja, koska niissä moitin myös työnantajaa. Kun kuulin väärää menettelyä työnjohdon tai tehtaan johdon puolelta, nämä saivat lukea asiasta seuraavasta lehdestä. Kirjoitukseni arvosteltiin lehden jutuista eniten luetuiksi. Tiedotusosasto teetti jutuistani jopa kirjan, jonka sain eläkkeelle jäädessäni. Se on tallella kirjahyllyssä.

Matka Japaniin

Eräs merkittävä tapahtuma oli Wärtsilän järjestämä Japanin-matka henkilöstön edustajille. Matka tehtiin 23.11.-8.12.1979. Japani oli siihen aikaan “kaukana”. Erittäin harva oli siellä käynyt. Suomesta ei ollut suoria lentoja. Mentiin muistaakseni Saksan kautta ja tultiin Lontoon kautta takaisin. Matkalle osallistui insinöörejä, teknisiä toimihenkilöitä ja pääluottamusmiehiä Wärtsilän eri tuotantolaitoksista Suomesta. Matkan järjesti tiedotusjohtaja Ari Valjakka pääkonttorista ollen itse matkan vetäjänä. Matkaan osallistui 20 henkeä ja tulkki. Olin yhtenä mukana. Matka alkoi Hongkongista, jossa olimme pari yötä. Sieltä jatkoimme Tokioon. Tutustuimme telakoihin, ompelukonetehtaaseen, Toyotan ja Nissanin autotehtaisiin ja moniin muihin teollisuuslaitoksiin. Kävimme myös Kiotossa ja Osakassa tutustumassa kaupunkien nähtävyyksiin. Hongkongista ostimme kaitafilmikameran, joka tuli minulle hoidettavaksi. Kuvasin matkaamme ja siitä tehtiin filmi, jota kävin näyttämässä eri yrityksissä, mm. silloisessa Yhdyspankissa. Nyt filmillä olleet haastattelut on siirretty muistitikulle ja ovat siten nykyaikaistettu. Tämän työn hoiti Ari Valjakka. Kuten aiemmin on mainittu, olin Wärtsilän edustajana kaikissa toimihenkilö- ja työntekijäliitoissa käydyissä neuvotteluissa. Wärtsilä oli silloin painava tekijä työmarkkinakentässä.

Palkitseminen

Olin ilmeisesti tehnyt työni hyvin, koska 1982 minulle myönnettiin Suomen Leijonan Ritarikunnan ritarimerkki. Se oli ainoa sinä vuonna Wärtsilässä myönnetty merkki. Sitä juhlittiin Wärtsilän juhlahuoneistossa korkeimman johdon kanssa. Putkiremontin aikana varas vei merkin kotoani, mutta sain uuden Ritarihuoneelta.

Eläkkeelle

Organisaatiomuutosten kautta tehtäväni oli muuttunut 80-luvun loppupuolella.Työsuhdeasiat oli siirretty tehtaiden omaan hoitoon. Minut nimitettiin keskushallinnon konttoripäälliköksi. Tämä tehtävä oli kovin vähätöinen, josta johtuen aloin hakeutua eläkkeelle. Tämä onnistui 1.5.1990 alkaen. Olin ollut Wärtsilän palveluksessa 34 vuotta, josta keskushallinnossa 19 vuotta. Tätä kirjoittaessa olen 93-vuotias.

       Onnellista jatkoa Wärtsilälle ja Wärtsilän henkilökunnalle.

              Helsinki 10.9.2019        Tauno (Tane) Autio

Tauno (Tane) Autio

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *